torstai 22. marraskuuta 2012

Vieraita Prahaan

Mo!


Alkuviikko oli tuttuun tapaan hieman rauhallisempi, voimien keräilyä viikonlopun jäljiltä, koulujuttuja ja saleilua. Täysin tavallista arkea siis.


Eilen eli keskiviikkona arkeni kuitenkin koki suuren muutoksen. Paikalle pamahti Prahassa jo aiemmin mainetta niittänyt ystäväni Sami. Myöhemmin samana päivänä saapui rapakon takanakin vaikuttanut ystäväni Mika ja kanssa poikain on tarkoituksemme tässä muutamat päivät kirmata pitkin Prahan katuja.


Kävin poimimassa kavereiden kesken tunnetun Sammy Boy:n hostellilta ja hetken pyörittiin ympyrää, mutta pian olimme asettuneet pienen pubin pöytään, joka sijaitsi pienen kävelymatkan Karlovo Namestilta. Perinteikkään tylyn tsekkiläisen palvelun jälkeen pian tuijotin Jack Daniels Burger- ateriaani ja litran tuoppia. Hampurilainen oli kelpo yksilö, mitään suurta ja erikoista siinä ei ollut, mutta varsin pätevä purkeri. Pihvissä ihan hyvää yritystä, mutta vähän löllö sisältä. Pieni pekoni jossain välissä piristi kummasti, mutta jotain viimeistelevää hampurilainen kaipasi. Makuelämyksen puolesta jäi hieman kutkuttamaan Jack Danielsin osuus hampurilaisessa, mutta uskon nimen juontavan Jack Daniels BBQ- soossiin, jota oltiin mahdollisesti hampurilaisessa käytetty. Kouluarvosana nousee siihen 7½ nurkille. Tosin kun lystistä joutuu kustantamaan kokonaiset 4 euroa, jäi tyytyväinen tunne mahan lisäksi myös lompakkoon.


Kevein askelin kävimme kohti Dejvickaa, josta poimimmme juuri maahan saapuneen Mikan. Kamat hostelliin ja siitä Zizkovin suuntaan syömään. Vaikka olinkin juuri tullut hampurilaiselta, olin valmis nauttimaan ruuan jauhamisesta. Hyökittiin ennelta tuntemattomaan pubiin. Paikassa pyöri Champions Leaguen peli Manchester City vs. Real Madrid, päättyi 1-1 jos et tiennyt.


Ruokavaihtoehtoja baarissa oli erittäin paljon ja englanninkielinen menu helpotti valintaa kummasti. Päädyin annokseen jossa oli ribsejä, possun palasia ja makkara. Kylkeen vähän sinappia, piparjuuriraastetta ja leipää. Toihan on erittäin yleinen kombo täällä possun kanssa ja kyllä se toimii myös aika hyvin. Annos ei ollut mikään paraati vaan kasa lihaa. Aluksi olin pettynyt lihan määrään, 2 isohkoa ribsiä, tuntematon kasa possun lihaa ja isohko verimakkara. Alkuun annos näytti vaatimattomalta, mutta loppujen lopuksi vatsa täyttyi ja makuelämys oli varsin hyvä. Mika kiskoi 1/4 ankan ja Sami antoi uppopaistetulle juustolleen kyytiä.


Kävimme vielä ottamassa muutamat oluet Zizkovin uumenissa, jonka jälkeen paukimme Vaclavske Namestin grillikojujen kautta kotiin. Itse olin luullut pääaukion ruokakiskojen olevan kalliita, mutta 1,5e uppopaistetusta juustossa leivän välissä ei ole paljoa, varsinkaan kun tarjolla on 5 erilaista soosia joita voi santsata mielensä mukaan. Juusto on annoksessa kirkkaassa pääosassa, leipä harmittavan huono: löllö ja nahkea. Onneksi majoneesivuori pelasti tilanteen ja makuelämys jäi kirkkaasti positiivisen puolelle.



100 korunan burgersetti.

Tein omeletin muutama päivä sitten.

Tässä on possua pannulla.

Tänään minun pitää käydä koulussa pitämässä vähän presentaatio, mutta sitten viikonloppuni
alkaa ja pääsen oikein kunnolla touhuamaan poikain kanssa. Innolla odotan tulevaa viikonloppua!







Ei kommentteja:

Lähetä kommentti