Bon Apetit!
Hyvää iltaa arvoisat lukijat ja tervetuloa seuraamaan Seppomanian seikkailuja Prahassa. Tänään aiheenamme on keskiviikon elokuvaklubi. Nyt tästä eteenpäin kynän varten astuu Seppomania.
Eilen tunsin pyllyssäni pienen värähdyksen ja tiesin jotain tapahtuneen, tarkastin sähköpostini. Siellä olikin kuin olikin viesti kordinaattoriltani, huomisen Tsekin landscape- kurssin tunnit olivatkin peruttu. Pyllysyfilikseni oli jälleen oikeassa. Tästä seurasi allekirjoittaneen kohdalla ihanan pitkät yöunet.
Yöni vietin makoisasti unenlahjoistani nauttien. Kaurapuuroni ja aamuaskareeni suoritin antaumuksella. Valmistelin hieman myös itseäni tulevalle tsekin kielen kurssille. Tänään oli kaunis sää, aurinkokin pilkahti ja tämän näin heti syyksi laittaa nuo mahtavat aurinkokakkulat nokalleni. Ikäväkseni huomasin raitiovaunuun päästyäni valaistuksen laskeneen ja nöyränä askartelin lasini takasin samettivuoriseen kotelooni.
Vihdoin olimme ranskalaisen kämppiksettareni kanssa kylpyhuonetiilein koristellun talon edessä. Sää oli edelleen kaunis, mutta kylmä ilma rutisti samalla luitamme. Mieltämme lämmitti muuan unkarilaisen miekkosen saapuminen ja hänen kanssaan marssimme portaat reippain askelin neljänteen kerrokseen. Sykkeeni kohosi hieman, mutta tasaantui kuitenkin nopeasti.
Luokkahuoneeseen saavuttuani ajattelin suorittaa jo rituaaliksi muodostuneen tapahtuman, heittää kepillisen vodaa. Tiesin sen kuitenkin olevan haasteellista johtuen saniteettitilojen olemattomasta koosta. Tämä ei kuitenkaan ollut pahinta. Haluan avata hieman tarkemmin vessojen arkkitehtuurisia ominaisuuksia. Kyseessä on siis unisex-vessa. Vierekkäin on kaksi erillistä koppia ja käytävässä on yksi käsienpesuallas. Tämähän ei yksinään kuulostaa niin pahalta, mutta... Vessojen välillä ei ole kunnon seinää, vaan yläosa on täysin auki. Kun haluaisin viettää tuon rauhallisen hetken vessassa lorotellen pippelini kanssa, joudunkin tekemään sen naispuolisen henkilön kuunnellessa. Mutta ei tässä vielä kaikki. Luokkahuoneessa olin saanut takkini laitettua naulaan ja rohkaisin mieleni lähtemään kohti lorottelutilaa. Mutta mitä sitten kävikään! Nuoriopettajattareni pyyhälsinkin ohitseni lorottelemaan tai töräyttelemään, siinä kohtaa tuli raja vastaan. En olisi voinut ajaa itseäni siihen tilanteeseen, että olisin joutunut kuuntelemaan nuoren naisopettajani torvisoittokuntaa samalla kun tyhjennän nestevarantoani. Jouduin siis nielemään tappioni ja pitämään tipat sisälläni.
Tunti sujui erittäin hyvän ilmapiirin vallitessa. Jopa muuan espanjalaisneito oli oppinut tsekin kielen saloja, eikä kysellyt hänelle tuttuun tapaan asioita jotka oli selitetty 5 sekuntia sitten. Kuitenkin maailman pitää pysyä tasapainossa, joten kurssille on tullut uusi spanelski neitonen, joka loisti hitaudellaan. Kaikki siis hyvin viidakossa.
Kevein askelin matkasin tunnilta kotiin ja suoritin päivän askareita. Pian kuitenkin suuntasin Thoma`s Barber Shop:in, jossa minua odotti nautinnollinen parturointi. Matkaa liikkeelle oli noin reilu kilometri, kylmässä säässä päätin jättää palelun harakoille ja nauttia raitiovaunun lämmöstä. Parturiin päästyäni tarjosivat kahvia. "Kyllä kiitos", "Laitetaanko viskiä","Ei kiitos". Tässä kohtaa moni arvoisa lukija varmasti ihmettelee, miksi ihmeessä Seppomania nyt ilmaisesta viskistä kieltäytyy. No eihän alkoholi lihaksille hyvää tee ja siitä tulee humalaan. Vihdoin sain laskettuani kankkuni ihanalle mustalle vanhan ajan parturointituoliin. Tuo kaunis nahkainen esine toi arvovaltaista tunnelmaa pieneen, mutta niin kotoisaan liikkeeseen. Usein parturi-kampaamoista löytyy erikseen hiustenpesupiste, mutta Thomaksella käy vaan raavaita miehiä, niin eikun päätä alas ja naama edessä sijaitsevaan lavuaariin. Siinä mukava parturimiekkoseni rempseästi käsitteli hiuksiani, samalla kuin lämmin kraanavesi valui pitkin elämän kolhimia kasvojani. Ja sitten leikattiin. Laitteiden käsittely oli mitä erinomaisinta ja jälki nopeaa. Tarkoitus ei ollut tehdä täydellistä hiusten muodonmuutosta, vaan siistiä ylikasvaneita hiuksen parsia. Koko leikkausprosessi oli erittäin sujuvaa, mutta viimeistelyssä laitettiin kortit kehiin. Kaikki hiusrajat otsassa ja niskassa viimeisteltiin vanhan aikasella partaveitsellä ja ilman vuotavia haavoja. Ylleni sain mitä hienointa partavettä jota sain päälleni miehekkään annoksen. Pääni sai hierontaa tuolla hienolla rautalankaviritelmällä jolla hierotaan päänahkaa. Henkilökohtaisesti vihaan ja inhoan tuota kapistusta, mutta kerran kun on maksanut, niin sitten hierotaan. Yhtäkkiä kaiken tämän tuohun keskellä havahduin. Parturismies veti pienen soihdun, eräänlaisen ison korvatopsin esiin,jonka päähän hän valeli tuntemattomaksi jäänyttä nestettä. Pian tuo pieni soihtu roihusi edessäni, keräsin rohkeutta ja pelasin pokerinaamaa. Tiukka tuijotus eteenpäin ja muutamat luritukset pokerimaisesta naamasta päässäni ja olin valmiiina koitokseen. Ei aikaakaan kun tuo pieni soihtu tanssi ihollani. Miekkonen taputteli soihdulla korvani ja niskani, täten polttaen pienet karvat korvista ja siistien niskan rajauksen. Tämä vasta oli jotakin, kuvittelin mielessäni. Vaikka hoitoni oli kaikin puolin mahtava, löytyy siitäkin varjopuoli. Nyt tässä todettakoon, että kielen kanssa saattaa olla täällä välillä vähän vaikeuksia. Oman suunnitelmani mukaan hiusteni sivut olisi ajettu koneella lyhyeksi, alhaalta noin 6 millimetriä ja ylempää taas 9 millimetriä, näin saadaan hieno visuaalinen efekti aikaiseksi. Parturin tuolissa istuessani tukkani näytti mitä mahtavimmalta, mutta tuo olikin hieman silmänlumetta. Tosiasiassa johtui varmastikin surkeasta näöstäni joka ei ole parhaimmillaan ollessani silmälasiton. Kotiin päästyni tarkastelin hiuksiani hieman tarkemmin. Kaikki oli tehty kyllä erittäin hyvin, lukuunottamatta toista sivuani, joka ei ole hiusteni alla. Tyylikkään lyhyen mallin sijaan parturi jätti sivuun alueen joka ei ole vain yhdeksää millimetriä vaan viisitoista. Täten aiheuttaen kyllä visuaalisen efektin, mutta sellaisen kuin parturi olisi lähtenyt kesken parturoinnin kotiin ja jättänyt minut nallina kalliolle. Kyllä tukkani edestä näyttää erittäin hyvältä, mutta sivuilta paistaa julma totuus. Kuitenkaan en jaksa tästä masentua vaan saksalainen ystäväni saa näyttää parturointilahjojaan nupilleni. Ensi kerralla pitää selittää hieman yksityiskohtaisemmin.
Koulumme elokuvaklubi kokoontui jälleen. Sinne jouduin hieman kiiruhtamaan, koska nautin kaurapuuron ihanasta mausta ehkä hieman liiankin paljon. Kirpeässä pakkassäässä astelin nopein askelin kohti kouluamme, joka onneksi sijaitsee vain muutaman minuutin kävelymatkan päässä. Matkasin koululle yksin, mutta odotin seurakseni hollantilaista kämppistäni Rubenia, joka saapuikin jo minuutin odottelun jälkeen. Illan elokuva oli Knoflíkári tuo vuonna 1997 tehty tsekkiläinen elokuva jossa kuusi erillistä tarinaa punoituu toisiinsa. Varsin mallikas teos ja sisälsi hyvää tsekkiläistä kieroutunutta huumoria. Erityisesti mieleeni painui tuo hetki, kun elokuvassa kuvattiin maisemaa joka näyttäytyi minulle täysin samanlaisena kun käänsin katseeni vasempaan. Pimeät kukkulat ja Petrinin Torni näyttäytyi minulle ja tornin korkein kohta valaisi taivasta joka siintää korkeammalla kuin tuo pariisilainen isoveljensä vai lieneekö sittenkin isosisko. Pienen tuumailun päätteksi päädyn nyt siihen tulokseen, että kyllä tässä on kyseessä niin selvä fallos, että pakko sen on olla miespuolinen. Tuota hetkeä muistelen lämmöllä ja saattoi olla elämäni ensimmäinen kerta tuijottaa samaan aikaan samaa maisemaa valkokankaalta ja tosielämässä.
Elävien kuvien jälkeen kohtasimme joukon suomalaisia kanssaopiskelijoitamme käytävässä. Lattia kiilsi allamme ja korkeat marmoriset portaat laskeutuivat ja nousivat takanamme. Heidän kanssaan olimme pian suuntaava nauttimaan mallasvalmisteita. Laitoimme hynttyyt yhteen ja tarvoimme kohti kapakkaa. Kylmä tuuli paskautui kasvoillemme, mutta emme antaneet sen häiritä. Poikkesimme asunnollamme, Ruben kevensi kuormaansa. Onneksi asuntomme sijaitsee niin keskustassa, ettei matkaan kulunut ylimääräistä aikaa. Pian löysimme itsemme Cafe Jerichosta. Hanasta löytyi Bernardia, tuota erittäin oivaa mallasjuomaa. Tämä kyseinen olut oli jo aikaisemmin sulattanut tiensä sydämeeni ja tiesin makunystyröiteni nauttivan tuosta nesteestä. Siinä vaihdoimme sanan jos toisenkin ryhmän kanssa. Olut virtasi joillain enemmän, jollain vähemmän. Itse päädyin kumomaan vain tuopillisen, koska herrasmiehet tekee niin. Tämän jälkeen olinkin jo valmis siirtymään kohti kotimajaani, Ruben liittyi myös matkaamme. Iloisin mielin tärisevä joukkomme suuntasi matkansa läpi sumuisen ja pimeän Prahan, jonka valot saivat sen näyttämään entistäkin kauniimmalta. Narodni Divadlo eli Kansallisteatteri kiilsi pressujen alta meille. Tuon teatterin perustuskiven laskemistilaisuuteen saapui niin paljon ihmisiä ympäri maata, että se oli maan suurin 1800- luvun ihmisten yhteen kokoontuminen. Näillä samoilla nurkilla minäkin pidän matalaa majaani. Päivä on tullut päätökseeni ja huomenna minua odottavat jälleen uudet seikkailut.
Täten haluan toivottaa Teille valoa pimeneviin iltoihin.
Nöyrin tervesin
Seppomania
Hyvää iltaa arvoisat lukijat ja tervetuloa seuraamaan Seppomanian seikkailuja Prahassa. Tänään aiheenamme on keskiviikon elokuvaklubi. Nyt tästä eteenpäin kynän varten astuu Seppomania.
Eilen tunsin pyllyssäni pienen värähdyksen ja tiesin jotain tapahtuneen, tarkastin sähköpostini. Siellä olikin kuin olikin viesti kordinaattoriltani, huomisen Tsekin landscape- kurssin tunnit olivatkin peruttu. Pyllysyfilikseni oli jälleen oikeassa. Tästä seurasi allekirjoittaneen kohdalla ihanan pitkät yöunet.
Yöni vietin makoisasti unenlahjoistani nauttien. Kaurapuuroni ja aamuaskareeni suoritin antaumuksella. Valmistelin hieman myös itseäni tulevalle tsekin kielen kurssille. Tänään oli kaunis sää, aurinkokin pilkahti ja tämän näin heti syyksi laittaa nuo mahtavat aurinkokakkulat nokalleni. Ikäväkseni huomasin raitiovaunuun päästyäni valaistuksen laskeneen ja nöyränä askartelin lasini takasin samettivuoriseen kotelooni.
Vihdoin olimme ranskalaisen kämppiksettareni kanssa kylpyhuonetiilein koristellun talon edessä. Sää oli edelleen kaunis, mutta kylmä ilma rutisti samalla luitamme. Mieltämme lämmitti muuan unkarilaisen miekkosen saapuminen ja hänen kanssaan marssimme portaat reippain askelin neljänteen kerrokseen. Sykkeeni kohosi hieman, mutta tasaantui kuitenkin nopeasti.
Luokkahuoneeseen saavuttuani ajattelin suorittaa jo rituaaliksi muodostuneen tapahtuman, heittää kepillisen vodaa. Tiesin sen kuitenkin olevan haasteellista johtuen saniteettitilojen olemattomasta koosta. Tämä ei kuitenkaan ollut pahinta. Haluan avata hieman tarkemmin vessojen arkkitehtuurisia ominaisuuksia. Kyseessä on siis unisex-vessa. Vierekkäin on kaksi erillistä koppia ja käytävässä on yksi käsienpesuallas. Tämähän ei yksinään kuulostaa niin pahalta, mutta... Vessojen välillä ei ole kunnon seinää, vaan yläosa on täysin auki. Kun haluaisin viettää tuon rauhallisen hetken vessassa lorotellen pippelini kanssa, joudunkin tekemään sen naispuolisen henkilön kuunnellessa. Mutta ei tässä vielä kaikki. Luokkahuoneessa olin saanut takkini laitettua naulaan ja rohkaisin mieleni lähtemään kohti lorottelutilaa. Mutta mitä sitten kävikään! Nuoriopettajattareni pyyhälsinkin ohitseni lorottelemaan tai töräyttelemään, siinä kohtaa tuli raja vastaan. En olisi voinut ajaa itseäni siihen tilanteeseen, että olisin joutunut kuuntelemaan nuoren naisopettajani torvisoittokuntaa samalla kun tyhjennän nestevarantoani. Jouduin siis nielemään tappioni ja pitämään tipat sisälläni.
Tunti sujui erittäin hyvän ilmapiirin vallitessa. Jopa muuan espanjalaisneito oli oppinut tsekin kielen saloja, eikä kysellyt hänelle tuttuun tapaan asioita jotka oli selitetty 5 sekuntia sitten. Kuitenkin maailman pitää pysyä tasapainossa, joten kurssille on tullut uusi spanelski neitonen, joka loisti hitaudellaan. Kaikki siis hyvin viidakossa.
Kevein askelin matkasin tunnilta kotiin ja suoritin päivän askareita. Pian kuitenkin suuntasin Thoma`s Barber Shop:in, jossa minua odotti nautinnollinen parturointi. Matkaa liikkeelle oli noin reilu kilometri, kylmässä säässä päätin jättää palelun harakoille ja nauttia raitiovaunun lämmöstä. Parturiin päästyäni tarjosivat kahvia. "Kyllä kiitos", "Laitetaanko viskiä","Ei kiitos". Tässä kohtaa moni arvoisa lukija varmasti ihmettelee, miksi ihmeessä Seppomania nyt ilmaisesta viskistä kieltäytyy. No eihän alkoholi lihaksille hyvää tee ja siitä tulee humalaan. Vihdoin sain laskettuani kankkuni ihanalle mustalle vanhan ajan parturointituoliin. Tuo kaunis nahkainen esine toi arvovaltaista tunnelmaa pieneen, mutta niin kotoisaan liikkeeseen. Usein parturi-kampaamoista löytyy erikseen hiustenpesupiste, mutta Thomaksella käy vaan raavaita miehiä, niin eikun päätä alas ja naama edessä sijaitsevaan lavuaariin. Siinä mukava parturimiekkoseni rempseästi käsitteli hiuksiani, samalla kuin lämmin kraanavesi valui pitkin elämän kolhimia kasvojani. Ja sitten leikattiin. Laitteiden käsittely oli mitä erinomaisinta ja jälki nopeaa. Tarkoitus ei ollut tehdä täydellistä hiusten muodonmuutosta, vaan siistiä ylikasvaneita hiuksen parsia. Koko leikkausprosessi oli erittäin sujuvaa, mutta viimeistelyssä laitettiin kortit kehiin. Kaikki hiusrajat otsassa ja niskassa viimeisteltiin vanhan aikasella partaveitsellä ja ilman vuotavia haavoja. Ylleni sain mitä hienointa partavettä jota sain päälleni miehekkään annoksen. Pääni sai hierontaa tuolla hienolla rautalankaviritelmällä jolla hierotaan päänahkaa. Henkilökohtaisesti vihaan ja inhoan tuota kapistusta, mutta kerran kun on maksanut, niin sitten hierotaan. Yhtäkkiä kaiken tämän tuohun keskellä havahduin. Parturismies veti pienen soihdun, eräänlaisen ison korvatopsin esiin,jonka päähän hän valeli tuntemattomaksi jäänyttä nestettä. Pian tuo pieni soihtu roihusi edessäni, keräsin rohkeutta ja pelasin pokerinaamaa. Tiukka tuijotus eteenpäin ja muutamat luritukset pokerimaisesta naamasta päässäni ja olin valmiiina koitokseen. Ei aikaakaan kun tuo pieni soihtu tanssi ihollani. Miekkonen taputteli soihdulla korvani ja niskani, täten polttaen pienet karvat korvista ja siistien niskan rajauksen. Tämä vasta oli jotakin, kuvittelin mielessäni. Vaikka hoitoni oli kaikin puolin mahtava, löytyy siitäkin varjopuoli. Nyt tässä todettakoon, että kielen kanssa saattaa olla täällä välillä vähän vaikeuksia. Oman suunnitelmani mukaan hiusteni sivut olisi ajettu koneella lyhyeksi, alhaalta noin 6 millimetriä ja ylempää taas 9 millimetriä, näin saadaan hieno visuaalinen efekti aikaiseksi. Parturin tuolissa istuessani tukkani näytti mitä mahtavimmalta, mutta tuo olikin hieman silmänlumetta. Tosiasiassa johtui varmastikin surkeasta näöstäni joka ei ole parhaimmillaan ollessani silmälasiton. Kotiin päästyni tarkastelin hiuksiani hieman tarkemmin. Kaikki oli tehty kyllä erittäin hyvin, lukuunottamatta toista sivuani, joka ei ole hiusteni alla. Tyylikkään lyhyen mallin sijaan parturi jätti sivuun alueen joka ei ole vain yhdeksää millimetriä vaan viisitoista. Täten aiheuttaen kyllä visuaalisen efektin, mutta sellaisen kuin parturi olisi lähtenyt kesken parturoinnin kotiin ja jättänyt minut nallina kalliolle. Kyllä tukkani edestä näyttää erittäin hyvältä, mutta sivuilta paistaa julma totuus. Kuitenkaan en jaksa tästä masentua vaan saksalainen ystäväni saa näyttää parturointilahjojaan nupilleni. Ensi kerralla pitää selittää hieman yksityiskohtaisemmin.
Koulumme elokuvaklubi kokoontui jälleen. Sinne jouduin hieman kiiruhtamaan, koska nautin kaurapuuron ihanasta mausta ehkä hieman liiankin paljon. Kirpeässä pakkassäässä astelin nopein askelin kohti kouluamme, joka onneksi sijaitsee vain muutaman minuutin kävelymatkan päässä. Matkasin koululle yksin, mutta odotin seurakseni hollantilaista kämppistäni Rubenia, joka saapuikin jo minuutin odottelun jälkeen. Illan elokuva oli Knoflíkári tuo vuonna 1997 tehty tsekkiläinen elokuva jossa kuusi erillistä tarinaa punoituu toisiinsa. Varsin mallikas teos ja sisälsi hyvää tsekkiläistä kieroutunutta huumoria. Erityisesti mieleeni painui tuo hetki, kun elokuvassa kuvattiin maisemaa joka näyttäytyi minulle täysin samanlaisena kun käänsin katseeni vasempaan. Pimeät kukkulat ja Petrinin Torni näyttäytyi minulle ja tornin korkein kohta valaisi taivasta joka siintää korkeammalla kuin tuo pariisilainen isoveljensä vai lieneekö sittenkin isosisko. Pienen tuumailun päätteksi päädyn nyt siihen tulokseen, että kyllä tässä on kyseessä niin selvä fallos, että pakko sen on olla miespuolinen. Tuota hetkeä muistelen lämmöllä ja saattoi olla elämäni ensimmäinen kerta tuijottaa samaan aikaan samaa maisemaa valkokankaalta ja tosielämässä.
Elävien kuvien jälkeen kohtasimme joukon suomalaisia kanssaopiskelijoitamme käytävässä. Lattia kiilsi allamme ja korkeat marmoriset portaat laskeutuivat ja nousivat takanamme. Heidän kanssaan olimme pian suuntaava nauttimaan mallasvalmisteita. Laitoimme hynttyyt yhteen ja tarvoimme kohti kapakkaa. Kylmä tuuli paskautui kasvoillemme, mutta emme antaneet sen häiritä. Poikkesimme asunnollamme, Ruben kevensi kuormaansa. Onneksi asuntomme sijaitsee niin keskustassa, ettei matkaan kulunut ylimääräistä aikaa. Pian löysimme itsemme Cafe Jerichosta. Hanasta löytyi Bernardia, tuota erittäin oivaa mallasjuomaa. Tämä kyseinen olut oli jo aikaisemmin sulattanut tiensä sydämeeni ja tiesin makunystyröiteni nauttivan tuosta nesteestä. Siinä vaihdoimme sanan jos toisenkin ryhmän kanssa. Olut virtasi joillain enemmän, jollain vähemmän. Itse päädyin kumomaan vain tuopillisen, koska herrasmiehet tekee niin. Tämän jälkeen olinkin jo valmis siirtymään kohti kotimajaani, Ruben liittyi myös matkaamme. Iloisin mielin tärisevä joukkomme suuntasi matkansa läpi sumuisen ja pimeän Prahan, jonka valot saivat sen näyttämään entistäkin kauniimmalta. Narodni Divadlo eli Kansallisteatteri kiilsi pressujen alta meille. Tuon teatterin perustuskiven laskemistilaisuuteen saapui niin paljon ihmisiä ympäri maata, että se oli maan suurin 1800- luvun ihmisten yhteen kokoontuminen. Näillä samoilla nurkilla minäkin pidän matalaa majaani. Päivä on tullut päätökseeni ja huomenna minua odottavat jälleen uudet seikkailut.
Täten haluan toivottaa Teille valoa pimeneviin iltoihin.
Nöyrin tervesin
Seppomania
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti