Moi!
Ystäväni Mika ja Sami tulivat Prahaan ja kävimme muun muassa Kutna Horassa.
Kutna Hora on pieni kaupunki noin tunnin matkan päässä Prahasta ja siellä sijaitsee myös Sedlecin luukirkko joka oli meidän kohteemme. Kulkupeliksemme valitsimme junan, joka kustansi noin 2 euroa per suunta, Tsekeissä matkustaminen voi olla erittäin halpaa. Ehdimme kulkea noin 30 minuuttia ennen kuin juna pysähtyi tuntemattomasta syystä. Konduktööri ei tiennyt syytä,radalla oli jotain tukkeena. Puolen tunnin odottelun jälkeen pääsimme jatkamaan matkaa, alkuun juna kulki kävelyvauhtia ja pian meille selvisikin mikä matkanteon esteenä oli. Katseemme osuivat toisella raiteella olevaan kasaan, parin sekunnin päästä aivot rekisteröivät näyn joka oli tuttu CSIstä. Raiteilla oli alusvaatteillaan oleva ruumis, joka kuului lihavalla keski-ikäiselle miehelle. Jalat olivat kääntyneet täysin ympäri, mutta tämän huomasimme vasta myöhemmin, koska jokin piti katseemme kiinni muualla ruumiissa. Tilanteen teki erittäin erikoiseksi se, että ruumiilla ei ollut päätä taikka käsiä. Tuijottelimme junan ikkunasta suoraan erittäin siistiä leikkausjälkeä, ruumis oli halki kainaloiden alapuolelta ja kädet ja pää tipotiessään. Mielenkiintoiseksi tilanteen teki se, että ruumis oli erittäin tummunut, en ole kuolinsyytutkija, mutta kutina takalistoissani kertoo siitä, että ruumis ei välttämättä kuollut junaradalle. Huomion arvoista on myös se, että verta ei tapahtumapaikalla näkynyt ja sekä leikkausjälki oli erittäin siisti, en tiedä, mutta en usko junan leikkaavan ihmistä niin hienosti halki. Katselimme epäuskottavaa näkyä ikkunasta ja näimme kun muuan poliisinainen kevein askelin jätesäkki kourassaan tepasteli kohti miehen puolikasta. Kyseessä oli ensimmäinen näkemäni ruumis ja yllätyin reaktiostani, olin varsin tyyni tai oikeastaan erittäin kiinnostunut tilanteesta. En menettänyt yöuniani tai eikä ruumis kummittele mielessäni.
Kutna Horaan päästyämme suuntasimme luukirkolle, joka oli 15 minuutin kävelymatkan päässä asemalta, saavuimme kirkolle 5 minuuttia ennen sulkemisaikaa, johtuen matkalla tapahtuneesta viivästyksestä. Kirkon sisätilat ovat saaneet kallo- ja luukoristelun ylleen. Aivan järkyttävän siellä kalloja oli. Kallot ei ole laitettu esille kovistelumielessä vaan tarkoituksena on kunnioittaa sodissa kuolleita veljiä, lopputuloksesta voi olla montaa mieltä. Luukirkkoon mennään hakemaan "rankkoja" kokemuksia. Itsekkin olisin varmasti ollut hieman sävähtynyt kallojen määrästä, mutta nähtyä tuntia aiemmin miehen puolikkaan, eivät kallot minua säväyttäneet. Kuitenkin erittäin hieno paikka kaikin puolin. Kirkon jälkeen kävelimme keskustaan, jossa pyörimme tyhjillä kaduilla ja söimme mexicolaista. Illaksi takaisin Prahan syliin!
Prahassa kävimme pelaamassa Zizkovissa hieman pöytäfudista ja nauttimassa olutta.

![]() |
Tätä kaveria lyötiin kirveellä päähän. |
![]() |
![]() |
Tsekkiläiset wingsit eivät olleet makuuni, Atria rules. |
![]() |
Sami & Mika laittavat parastaan. |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti